Indeksilaskenta

Johdanto

Indeksilaskennan avulla voidaan vertailla tuotteiden ja palveluiden hintoja niin, että vertailu suhteutetaan kulloisenkin vuoden keskimääräiseen hintatasoon. Yksinkertaisesti ”hintalapun arvoja” (eli nk. nimellisarvoja) vertailemalla ei saada kovinkaan hyödyllisiä tuloksia. Videolla tutkitaan paljonko ruisleipäpussi olisi maksanut vuonna 1951, jos se vuonna 2011 maksoi 2 €.

Vuokrankorotus kuluttajahintaindeksin mukaan

Lain mukaan vuokraa voidaan korottaa kerran vuodessa yleisen indeksitason muutoksen mukaan. Tällöin kuitenkin vuokrasopimuksessa on mainittava korotuksen peruste ja päivämäärä. Videolla näytetään kuinka korotuksen suuruuden voi itse laskea tai tarkistaa.

Bensiinin litrahinnan indeksisarja

Osa 1
Osa 2

Ryhmäindeksit

Lasketaan Leenan Leipä Oy:lle herkkuruisleipien raaka-ainekulujen ryhmäindeksi vuosille 2010, 2011 ja 2012. Tämän pohjalta Leena voi arvioida onko tuotteiden hintaa perusteltua nostaa raaka-aineiden hintakehityksen perusteella.

Raaka-Arskan aamupala (ryhmäindeksiesimerkki)

Hyödynnetään taulukkolaskentaohjelmaa Raaka-Arskan aamupalan hintakehityksen laskemiseksi.

Näiden videoiden tuottamista on tukenut Töölön yhteiskoulun lukio Helsingistä. Töölön yhteiskoulu

Yksi vastaus artikkeliin “Indeksilaskenta”

  1. Katri

    Kohdan 4 (ryhmäindeksit) videolla soluissa G8-13, H8-13 ja I8-13 meni kaikki kaavat väärin (ja tästä johtuen myös riveillä 14 ja 15 arvot on väärin). Kaikissa tuli toiseksi kertoimeksi 1,5 solusta B7 sen sijaan, että kerroin olisi tullut samalta riviltä (soluista B8-13). Virhe tapahtui kohdassa 5:04.

    Vastaa

Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä HTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>